No, nyt sitten potkaisin tämän ensimmäisen osan ulos. Kommentit olisi kyllä mukava juttu. Etenkin kaipaisin rakentavaa kritiikkiä kuvien laadusta(miten voisin parantaa?) ja tarinan kirjoituksesta. Lisäksi joitain ehdotuksia siitä, minkälaiseen suuntaan tarina kääntyy, otetaan vastaan(ehei, ette kuitenkaan saa päättää juonta. eihän siinä olisi mitään järkeä, eihän?).

snapshot_d5238b4c_15250b26.jpg
Mainilan kevät oli alullaan ja poikkeuksellisen lämmin kevätaamu houkutteli koko naapuruston ulos. Marie Wise hääräsi pihallaan pienen tomaattiviljelmänsä kanssa täysin syventyneenä puuhiinsa, mutta muita ei ulkona näkynyt. 18-vuotias nainen oli nimittäin naapuruston ainoa paikalla oleva ihmisasukas.

snapshot_d5238b4c_95250e69.jpg
Marie sattui vilkaisemaan etupihalle päin ja muisti sitten, ettei ollut vielä lukenut lehteä. Pieni puutarhanpoikanen oli nyt kunnossa, joten oli lehden vuoro saada huomiota.
'Kuinka kukaan jaksaa jakaa joka aamu lehdet koko naapurustolle päivästä toiseen?' nainen mietti poimiessaan lehden maasta.

snapshot_d5238b4c_35250fb6.jpg
Marie istahti ajatuksissaan olohuoneen sohvalle lukemaan lehteä. Hän vilkaisi nopeasti etusivun isoa uutista ja haukkoi henkeään. LENTOKONEONNETTOMUUS RIISTI MONTA IHMISENKEÄ, kirkui suuri otsikko ja hän selasi nopeasti varsinaisen artikkelin kohdalle. Marie ei pystynyt lukemaan kuin muutaman rivin. Sen jälkeen silmät olivat jo niin täynnä kyyneliä, että lukeminen oli mahdotonta.

snapshot_d5238b4c_d52510e8.jpg
Marie pudotti lehden maahan ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän tärisi itkusta ja meikit levisivät poskille vuolaiden kyynelvirtojen saattelemina.
"EI!" nainen parkaisi. Juuri siinä lentokoneessa olivat olleet hänen omat vanhempansa matkalla takaisin kotiin. He olivat olleet Kreikassa juhlimassa merkkipäiviään, molemmat nimittäin olisivat täyttäneet tänä vuonna 50 vuotta. Artikkelin mukaan lentokoneessa oli ollut jokin tekninen vika ja se oli pudotessaan iskeytynyt vuoreen ja kärventynyt.

snapshot_d5238b4c_d5251187.jpg
Itkettyään aikansa Mariesta tuntui siltä, että yhtään kyyneltä ei ollut enää jäljellä ja hän meni kylpyhuoneeseen siistimään kasvonsa. Hänellä ei ollut ystäviä eikä enää edes vanhempia. Aivan yksin. Talo tuntui sillä hetkellä suurelta yhdelle ihmiselle ja... kissalle. Niin, olihan hänellä sentään kissansa Lady Omélette, jonka hän oli saanut vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi saavuttaessaan täysi-ikäisyyden. Suru riipaisi Marien sisintä uudelleen, kun muistot pyrkivät esiin. Kaikki mahdollinen tuntui muistuttavan häntä vanhemmistaan.

snapshot_d5238b4c_95259e92.jpg
Kyyneleet virtasivat jälleen Marien poskilla, kun puhelin pirisi keittiössä repäisten surevan takaisin hetkeen.
"H-haloo?" hän kakisteli ja pyyhkäisi muutaman kyyneleen poskiltaan.
"Aamupäivää, neiti Wise", kuului tuttu ääni langan toisesta päästä, "Pahoittelen tapahtunutta."
Marien alahuuli väpätti vaarallisesti enteillen uutta itkukohtausta, jonka hän yritti parhaansa mukaan torjua niiskaisten hiljaa.
"Voit jäädä huomenna pois töistä että saat selvitettyä ajatuksiasi", Marien työnantaja totesi.
"Kiitos paljon", Marie henkäisi. Hänen työnantajansa oli tanssipiireissä iso kiho, eikä yleensä välittänyt kenenkään henkilökohtaisista asioista. Kerrankin siinä kaljamahassa oli havaittavissa pientä empatiaa. Marie kuuli kutienkin seuraavaksi naksahduksen kun toinen lopetti puhelun ja pieni valon pilkahdus katosi saman tien.

snapshot_d5238b4c_7525a055.jpg
"Eivät he toivoisi minun unohtavan elämistä", Marie tokaisi päättäväisesti valmistaessaan vanhempiensa mieliruokaa illalliseksi. Hänellä oli joskus tapana puhua itsekseen kun ei paljon muutakaan juttuseuraa ollut. Kissakin on sen verran itsenäin eläin, ettei siitä ole kuuntelemaan päivästä toiseen monen tunnin palpatuksia asiasta jos toisesta.

snapshot_d5238b4c_d525a509.jpg
Yö oli kuitenkin toisenlainen ja Marie heräsi monta kertaa. Koskaan hän ei ollut nähnyt niin paljon painajaisia sun muita yhtenä yönä. Putoava lentokone, hymyilevät vanhemmat ja kauhistuttava sarja toinen toistaan hirveämpiä kuvia saivat naisen kirkumaan. Pahinta oli, että huone oli täysin pimeä ja hän yksin. Onneksi huomenna ei sentään tarvitsisi mennä töihin, vaan hän saisi jäädä kotiin selvittelemään ajatuksiaan kuten työnantaja oli neuvonut.

snapshot_d5238b4c_1525a999.jpg
Heti seuraavana aamuna aikaisin Marie keskittyi jälleen luontoharrastukseensa. Hän oli ylpeä pienestä tomaatinviljelyksestään, mutta viitsi kuitenkin jättää sen joksikin aikaa. Hän suunnitteli innostuneesti mahdollisesti tulevaa mansikanviljelyä, koska luonnon kanssa puuhailu todellakin helpotti ja päästi hänet irti arjesta.

snapshot_d5238b4c_3525f867.jpg
Marie palasi puolen päivän aikaan patikkaretkeltä ja oli illemmalla juuri puhdistamassa keltaista kissanhiekkalaatikkoa, kun ovikello soi.
"Kuka ihme se tähän aikaan?" nainen ihmetteli puoliääneen vilkaisten ovelle päin.
"Ei täällä yleensä kuuden jälkeen enää ketään ole."

snapshot_d5238b4c_d525b078.jpg
Paksu pilvi lipui juuri auringon eteen ja Marie käveli kummastuneena avaamaan oven. Sen takana seisoi suunnilleen hänen ikäisensä mies, jonka tukka sojotti hieman ja vihreät silmät toivat mieleen pikkupojan.
"Tuota... päivää", tulija tervehti itsekin ilmiselvästi häkeltyneenä.
"Päivää", Marie tervehti hymyillen hieman.
"Martti Tuomi", mies esittäytyi ojentaen kätensä ja Marie tarttui siihen.
"Marie Wise", esittäytyi puolestaan Marie ja kysyi, mitä Martti täällä päin teki. Hänen tietääkseen samalle kadulle oltiin rakentamassa jopa yksi uusi talo, voisiko mies asettua siihen asumaan uudeksi naapuriksi?

snapshot_d5238b4c_7525b1ab.jpg
"Tulin tänne työhaastatteluun ja ajattelin käydä tekemässä tuttavuutta paikallisiin asukkaisiin", Martti hymähti ja Marien silmät alkoivat taas kiiltää.
"Tarkoitat kai asukkaaseen", nainen korjasi ja viittasi Martin peremmälle.
"Tahtoisitko jotain syötävää?"

snapshot_d5238b4c_f525b428.jpg
Marie otti esiin juuri äskettäin valmistamansa aterian ja Martti istui pöytään.
"Vai että naapuruston ainoa asukas", vieras mumisi.
"Tu-tuota, niin."
"Eikö täällä ole sitten yksinäistä?"
"No, onhan täällä, mutta kyllä siihen tottuu ja tuohon lähelle rakennetaan luultavasti toinenkin talo."
Marie ja Martti jatkoivat jutusteluaan ja vaihtoivat myös puhelinnumeroita. Mistä sitä tiesi vaikka tässä olisi Marien ensimmäinen ystävyyssuhde Suomessa. Ainakaan Martti ei näyttänyt välittävän rotueroista, mikä oli harvinaista tällä seudulla. Kaikki tuntuivat olevan niin epäluuloisia.

snapshot_d5238b4c_3525c206.jpg
Seuraavana iltana Marie soittikin Martille ja kutsui tämän kylään. He viihtyivät keskenään, ehkä saman harrastuksen vuoksi. Myös Martti oli nimittäin luontoihminen, ja lisäksi hänellä oli harmaa egyptin mau, Tapio.

snapshot_d5238b4c_9525b786.jpg
Marie ja Martti viettävät pitkiä aikoja jutellen ja tutustuen. Marie uskaltautui jopa kertomaan vanhemmistaan, vaikkakin purskahtaa jälleen itkuun. Martti tuntuu ymmärtävän, ainakin mies jaksaa kuunnella. Eipä aikaakaan, kun aikuiset olivat jo solmineet vahvan ystävyyden ja Marie oli löytänyt vihdoinkin ihmisen, joka välittää.

Tässäpä tämä ensimmäinen osa siis, olen todella pahoillani noista muutamista timanteista ja muista merkeistä. Yritän parantaa seuraavaan osaan, sen lupaan.